Pikalainat

Pikalaina Ilman Korkoa

Pikalaina Ilman Korkoa

Korottomien pikavippien tulo tarjolle mullista pikavippimarkkinoita, ja tämänlaisia lainoja olisi ollut jopa vaikea kuvitella todeksi, ennen kuin ne sitten yhtäkkiä tulivat. Ne ovatkin usein parhaita lainoja mitä tarjolla on, varsinkin jos kaipaat pienempää lainaa. Niillä on kuitenkin monia asioita joita pitää tietää ja ottaa huomioon, joten hätäillen ei kannata tälläistä korotonta pikavippiäkään ottaa.

Pikalainat ilman korkoa

Jonkin verran on vaihtelua sen suhteen, montako eri lainapaikkaa tarjoaa kunakin hetkenä pikalainaa ilman korkoa. Tämä määrä on nyt kirjoituksen aikana 6, mutta voi olla hieman eri jo siinä vaiheessa kun tätä tekstiä luet. Se on kuitenkin aika pitkään pysynyt tuossa 4 – 7 välissä, joten pitkään on jo tarjontaa kyllä ollut. Onneksi myös nämä lainat ovat usein aika samanlaiset, jonka takia jos tälläinen ilmainen vippi ei irtoa jostakin firmasta, voi sitä hakea toisesta. Lisäksi vaikka olisi kerran tämän lainan jo ottanut jostain, on mahdollista hakea uusi ilmainen pikavippi muualta.

Monella tapaa nämä ovatkin loistavia lainoja. Sitä ei voi kiistää, että kuluton laina on tarjontana aika komea. Kuitenkin näissäkin on omat jipponsa jonka takia ei kannata ottaa näitäkään lainoja turhan hätäisesti.

Kun haet korotonta pikavippiä

Oikeammin voisi ehkä sanoa, että haettaessa vippiä ilman korkoa siinä haun aikana ei sinällään tarvitse niin montaa asiaa ottaa huomioon. Näiden lainojen ehdot ovat nimittäin yksinkertaiset, ja laina-aika ja muut mahdolliset ehdot hyvin tiukasti sidotut. Se pohdinta ja pään käyttö tuleekin tarpeelliseksi sitten, kun ollaan maksamassa tätä lainaa pois.

Iso haaste näissä vipeissä on se, että ne on aina maksettava kerralla takaisin. Niitä ei siis voi hakea osamaksulla. Tämän takia onkin tärkeä varautua siihen tulevaan eräpäivään jo ajoissa, ja tiedostaa että se on tulossa. Koska monille, jos sitä alkaa kerätä rahaa kasaan kun eräpäivä on huomenna tai jo kohdilla, sitten on usein jo liian myöhäistä.

No mitä sitten jos ei saa tälläistä korotonta pikalainaa maksettua eräpäivään mennessä? No siinä on sellainen iso ongelma, että sen jälkeen lainapaikka lisää tähän lainaan kaikki normaalit kulut ja korot. Joudut siis maksamaan koko lainasta sen hinnan, mikä se olisi maksanut jos olisit hakenut sen koron kanssa. Mitä isompi ilmainen vippi on kyseessä, sitä kalliimmaksi tämä myös tulee.

Monet lainapalvelut lisäävät tähän vielä myöhästymismaksun, jonka takia jo päivän viivästys voi maksaa jopa satoja euroja. Tämä onkin se syy, miksi kehoitamme huolehtimaan että saat tämän lainan maksettua eräpäivänä viimeistään. Seuraukset ovat nimittäin aika vakavat.